Info

2–3–5 on joulukuussa 2012 perustettu blogi, johon kerätään Suomen suuriruhtinaskunnan sanoma- ja aikakauslehdistössä julkaistuja jalkapalloaiheisia uutisia ja reportaaseja. Blogi oli tauolla lähes koko vuoden 2013, mutta elvytettiin jälleen helmikuussa 2014.

Blogin pääpaino on vuosissa 1906–1910. Jalkapalloa alettiin toden teolla pelata Suomessa vasta vuonna 1906, ja tätä aiemmin jalkapallouutiset olivat harvinaisuus. Toisaalta suomalainen sanoma- ja aikakauslehtisisältö on Historiallisen sanomalehtikirjaston kautta tekijänoikeussyistä vapaasti luettavissa vain vuoden 1910 loppuun saakka, joten tämän lähemmäs nykypäivää blogi ei toistaiseksi ulotu. Blogissa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielistä sisältöä toista kotimaista kuitenkaan kokonaan unohtamatta.

Luettavuuden parantamiseksi tekstien kappalejakoa on paranneltu ja kirjoitusvirheitä korjattu, joten historiallisina lähteinä tekstejä ei kannata siteerata suoraan.

2–3–5 (eli "pyramidi) on taktinen muodostelma, joka hallitsi jalkapalloa aina 1800-luvun lopulta 1920-luvulle saakka. Blogin yläreunan kuvassa iskevät yhteen Suomen varhaisen jalkapallon mahtijoukkueet Unitas ja Polyteknikot. Edgard Oker-Blomin ottama kuva on julkaistu Suomen Urheilulehdessä vuonna 1909.

Yhteydenotot: barbarian235 (at) gmail.com

Ei kommentteja: